Tulkoon valo. . .
”Leiviskä ammentaa tietoisesti vaikutteita Etelä-Saksan barokkikirkoista, kuten hän avoimesti myöntää, vaikka hänen rakennusmuotonsa sinänsä voisivat tuskin olla etäämpänä Balthazar Neumannin plastisuudesta.
Epäsuora valo, joka väikehtii tavattoman herkästi hyvin hienovaraisissa
kerroksissa säleiköissä ja seinäpinnoissa, on ilman muuta Leiviskän kirkkojen
vaikuttavin esteettinen tekijä. Tähän valoleikkiin on vielä lisättävä
vaihtelevasti eri korkeuksille sijoitetut lamput, jotka leijuvat
yliluonnollisesti näkymättömien kannattimien varassa; niihin on selvästi
vaikuttanut Aallon 1950-luvun alun tapa käyttää riippuvia valaisimia.”
Kenneth Frampton
”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti
syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä.
Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden
hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.”
Raamattu,
1. Moos. 1: 1 – 5
”Aurinko on meitä lähinnä oleva tähti sekä tärkein ja helpoimmin havaittava
kappale taivaalla. Se kattaa aurinkokunnan massasta lähes kaiken eli noin
99,8 %. Tuosta noin 75 % on vetyä ja 25 % heliumia ja vain 0,1 % raskaampia
alkuaineita. Kaikki muut aurinkokunnan kappaleet kiertävät Aurinkoa.”
Oulun yliopiston www-sivut






