Joululaulut soivat komeasti Vantaan Dixissä Joululaulupäivänä 15.12.

12.12.2018 15.08

Piirroskuva ihmisistä laulamassa

Sadan hengen suurkuoro laulaa pop up -esiintymisessä klo 14. Mukana saa laulaa.

 

Joululaulut kaikuvat liike- ja matkakeskus Dixin asemahallissa Joululaulupäivänä lauantaina 15.12. klo 14, kun noin sadan hengen suurkuoro pitää pop up -esiintymisen.

- Noin puolen tunnin setissä lauletaan kuusi joululaulua. Klassikoilla mennään pääasiassa. Mukana on hyvinkin tuttuja lauluja ja ainakin yksi vähän erikoisempi, kertoo musiikkisihteeri Kaisa Nuolioja Vantaan seurakunnista.  

Lauluvihkoja ei tapahtumassa ole jaossa, mutta jos joululauluista innostuu, mukana saa laulaa.

- Todellakin saa ihan luvan kanssa laulaa! Kaikki osaavat varmasti ainakin ”Maa on niin kaunis” sanat.

Suurkuoron laulajat ovat Vantaan seurakuntien kuoroista eri puolilta kaupunkia. Johtajina vuorottelee useampia kuoronjohtajia.

- Ajatus Joululaulupäivän suurkuorosta syntyi jo noin vuosi sitten ja se konkretisoituu nyt tänä vuonna, kertoo Nuolioja.

- Dixi valikoitui, koska haimme keskeistä paikkaa, jossa liikkuisi paljon ihmisiä. Joululaulupäivän ideahan on, että joululauluja voi laulaa kaikkialla ja kaikki voivat helposti osallistua.

Joululaulupäivä on Jouluradion lanseeraama päivä, jolloin kaikkialla voi laulaa yhdessä joululauluja. Kuka tahansa voi toteuttaa oman yhteislaulutapahtumansa.

« Uutislistaukseen