Seurakunnat jakavat torstaina pipareita

29.11.2018 09.58

piparien jakoa lentokentällä Vantaan seurakuntien työntekijät Heikki Heikurinen, Laura Ohtonen ja Johanna Pohjantaival olivat jakamassa pipareita lentokentällä.

Piparien mukana lähtee #joulurauhaa - toivotus.

Torstaina 29.11. useiden kaupunkien kulkureiteillä voi aamu- ja iltapäivän aikana törmätä joulumielen levittäjiin, kun seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset jakavat joulupipareita kaupunkilaisille. Kaikkiaan 73 150 piparipussia eli 146 300 piparia jaetaan torstain aikana Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa, Vantaalla, Lahdessa, Tampereella, Kuopiossa ja Jyväskylässä.

Seurakuntien piparitempaus on saanut alkunsa kahdeksan vuotta sitten Vantaalta, ja se levisi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle muutama vuosi sitten. Pipareita jaetaan bussi- ja ratikkapysäkeillä, metro-, juna- ja bussiasemilla, torialueilla sekä kauppakeskuksissa.Vantaalla pipareita oli jaossa myös lentokentällä.

- Selkeästi ihmiset ilahtuvat saadessaan tämän pussin pipareita. Itselleni tämä on tosi mieluinen tehtävä. Kiva kun pääsee toimiston ulkopuolelle tapaamaan ihmisiä ja lisäksi lentokentällä on aina omanlaisensa erityinen tunnelma, kertoo Vantaan seurakuntien kasvatus- ja sairaalatyön sihteeri Laura Ohtonen.

Piparien mukana lähtee #joulurauhaa - toivotus.
- Toivon että tämän lauseen myötä ihmiset pääsevät rauhoittumaan ja laskeutumaan jouluun pikkuhiljaa jo ennen joulua. Joulun pyhät ovat itselleni aikaa, jolloin pääsee irti arkihuolista ja kiireestä, myös sitä toivon kaikille, Ohtonen kertoo.

Tempaus on yllätys, joten siitä ei ole kerrottu etukäteen. Piparinjaon tarkoituksena on ilahduttaa ja tuoda hyvää joulumieltä ihmisille. Pussissa on aina kaksi piparia, joten joulumielen ja joulunmaun voi myös jakaa jonkun kanssa.

« Uutislistaukseen