Perhekerhoissa kannatellaan vanhemmuutta

1.11.2018 10.09

Tytti Malinen perhekerhon lelujen keskellä

"Kerho ei ole lomaosakekauppaa, jossa on pakko ensin kuunnella myyntipuhe, että saisi kupin kahvia", sanoo lastenohjaaja Tytti Malinen. Kaikki ovat tervetulleita omilla ehdoillaan.

 

Kun Tytti Malinen oli nuori äiti ensimmäisen lapsensa kanssa, joku kertoi hänelle seurakunnan äiti–lapsi-piireistä.

– Luulin, että siellä istutaan ringissä ja kerrotaan vuorotellen, mikä on oma suhde Jumalaan. Ajattelin ensin, etten minä sellaiseen voi mennä, kertoo Malinen.

Malinen päätyi kuitenkin menemään seurakunnan kerhoon, ja löysi sieltä kannattelevan yhteisön.

► Täältä löydät Vantaan seurakuntien perhekerhot

Kaikki perheet tervetulleita

Ammatinvaihdon myötä seurakuntien kerhoista tuli loppujen lopuksi Maliselle työ. Nykyisin hän toimii Vantaankosken seurakunnassa lastenohjaajana.

– Kaikenlaisista perhekulttuureista tulevat ja eri tavoin ajattelevat ovat tervetulleita perhetoimintaan mukaan, Malinen sanoo.

Malinen ohjaa vauva- ja taaperokerhoja. Niiden lisäksi perheiden avoimeen toimintaan kuuluu perhekahviloita, ensimmäistä kertaa äidiksi tulleiden esikoisvauva- ja taaperoryhmä, yksinhuoltajien ryhmä ja monikultturinen Family Cafe. Ne ovat kaikille avointa ja maksutonta toimintaa, joihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua eikä niihin osallistuminen edellytä sitoutumista.

Vanhempien pyynnöstä Vantaankosken seurakunnassa aloitti tänä syksynä 2-vuotiaille tarkoitettu naperoiden kerho.

– Naperokerhossa harjoitellaan lyhytaikaista eroa äidistä. Mukaan tuli kuusitoista uutta perhettä, Malinen kertoo.

► Mitä perhekerhoissa tehdään ja millaista hengellisyyttä niissä on - Lue koko juttu Kirkko ja kaupungista

« Uutislistaukseen