Monikulttuurisella leirillä naiset saavat laittaa aivot narikkaan

5.7.2018 14.21

Naisia eri maista yhdessä kädet toistensa harteilla

Vaimon ja äidin kannattaa olla pari päivää poissa kotoa.

 

Nadia Belhoutin, 48, perheeseen kuuluvat aviomies ja viisi lasta. He ovat 26-, 24-, 21-, 17- ja 9-vuotiaita. Enää kaksi nuorimmaista asuu kotona.

– Olen valmistunut lähihoitajaksi ja erikoistuin lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen. Teen lastenhoitajan keikkoja Seure Henkilöstöpalvelun kautta, Belhout kertoo.

Belhout on asunut Suomessa 27 vuotta. Hän on muslimi ja hänen synnyinmaansa on Algeria. Äidinkielenään hän puhuu arabiaa, ja suomen kieli sujuu hyvin. Aluksi perhe asui Järvenpäässä, mutta Vantaalla on ollut sama koti jo 16 vuotta.

– Mieheni toimi kirjapainoalalla, ja hän sai Suomesta töitä. Minä tulin perässä tänne. En tietenkään voinut elää toisessa maassa, kun mieheni oli täällä, Belhout kertoo.

Naisen arvostus lisääntyy

Parina kesänä Elämännokan leirikeskuksessa Sammatissa on järjestetty monikulttuurinen naistenleiri. Ne ovat toteutuneet, kun Rekolan seurakunta on yhdistänyt voimavaransa seurakuntien kansainvälisen työn ja Vantaan kaupungin maahanmuuttajapalveluiden kanssa.

Nadia Belhout on ollut leireillä mukana ja aikoo osallistua myös tänä kesänä.

– Leirillä on ollut kävelyä, sauvakävelyä, soutelua, saunomista, uimista, kauneushoitoja, hierontaa ja käsitöitä. Siellä on ollut tosi hauskaa!

► Monikulttuurinen naistenleiri 24.–26.8. Elämännokan leirikeskuksessa Sammatissa.

  • Hinta 40 e sisältää majoituksen, ruokailut, bussikuljetuksen ja ohjelman.
  • Lisätietoja ja ilmoittautumiset 1.8. mennessä Irma Liljeström p. 050 553 8459.

► Miten parin päivän leirillä olo vaikuttaa naiseen, entä mieheen ja lapsiin? - Lue koko juttu Kirkko ja kaupungista

Teksti Nina Riutta

Kuva iStock

« Uutislistaukseen