Seurakunnan kesäkahvilassa Vantaan Asolassa voi juoda ilmaiset kahvit, grillata ja nauttia kesästä

5.6.2018 11.10

Kaisa Aalto ja Irene Juvonen-Rokkanen kesäkahvilan pöydän ääressä
Kolmatta kesää palvelevan kesäkahvilan suosio on ollut iloinen yllätys.

 

Kevätkausi alkaa olla ohi, mutta Asolan seurakuntatalossa käy toukokuun loppupuolella vielä kuhina. Savipaja-ryhmäläiset lopettelevat työskentelyään, kerholaiset tekevät lähtöä kotiin ja työntekijät ja vapaaehtoiset touhuavat kuka mitäkin.

Rekolan seurakunnan tavoittavan työn työntekijä Kaisa Aalto tulee ulko-ovelle vastaan ja toivottaa tervetulleeksi. Siitä tulee niin hyvä tunne, että voi kuvitella Asolan seurakuntatalossa kesäkuussa aukeavassa kesäkahvilassa olevan mukava istuskella.

– Meille on tärkeää ottaa jokainen vastaan, niin että hän uskaltaa tulla sisään. Tänne saa tulla juuri sellaisena kuin on, kesän kahvilatoimintaa koordinoiva Aalto sanoo.

Tieto kahvilasta leviää myös kickbiken avulla

Kaisa Aalto on aloittanut työnsä Rekolan seurakunnassa kuukausi sitten. Hänen työhönsä kuuluu tehdä seurakunnan toimintaa tutuksi. Kesällä Aalto aikoo mennä pyöräillen ihmisten sekaan.

– Liikun kickbikellani Rekolan alueella. Kerron vastaantulijoille, mistä olen, ja kutsun ihmisiä Asolan seurakuntatalolle kahville. Kyllä minua vähän jännittää, mutta tämä on positiivinen haaste.

Asolan kesäkahvila on toiminut jo kolmena kesänä. Diakonia-avustajalta Irene Juvonen-Rokkaselta kahvilan pito käy sulavasti.

– Kun minulla on ollut grilli ulkona päällä, ja joku on kävellyt pihan ohi, olen hihkaissut, että haluatko tulla makkaralle ja juomaan kupin kahvia, Juvonen-Rokkanen kertoo.

Alun perin idea kesäkahvilasta tuli seurakuntalaiselta, kun kesäaikaan moni paikka sulkee ovensa. Seurakunnan työntekijät päättivät toteuttaa toiveen.

– Ensimmäisenä päivänä kesäkahvilaan tuli 70 henkeä! Juoksin silloin paikasta toiseen, grilli oli päällä ja kahvia piti keittää ja oli monenlaista touhua. Kaikki eivät mahtuneet sisälle, mutta onneksi oli kaunis päivä, niin menimme pihalle, Juvonen-Rokkanen muistelee.

– Kaikilla ei ole kesämökkiä, eivätkä kaikki lähde reissuun, silloin on ihanaa, että omalta alueelta löytyy toimintaa, johon voi helposti ja halvalla mennä mukaan. Kahvilaan voi ottaa vaikka naapurin mukaan, toteaa Aalto.

Lastenohjaajat paikalla perheitä varten

Asolan kesäkahvilassa ei varsinaisesti järjestetä ohjelmaa. Ihmiset saavat tulla ja mennä omien aikataulujensa mukaan. Kahvila on avoinna neljänä päivänä viikossa kolme tuntia kerrallaan.

– Kahvilassa lauletaan, kun laulattaa ja voidaan leipoa pullaa ja grillata makkaraa. Makkara maksaa euron, mutta mukaan voi ottaa myös omat makkarat ja grillata pihan grillissä. Me tarjoamme kahvia, se ei maksa mitään, Kaisa Aalto kertoo.

Lastenohjaajat ovat kesäkahvilassa paikalla perheitä varten. Heidän ohjauksessaan voi askarrella, piirtää, leikkiä tai lähteä pienelle retkelle lähiympäristöön vanhemmat lapsien mukana. Lapsia ei voi jättää kahvilaan hoitoon.

Aalto aikoo laittaa käsityöryhmäläisten tekemiä töitä sisätiloihin esille. Nähtävillä on muutama maalaus ja keramiikkatyö. Viime kesänä kahvilassa myös neulottiin. Esillä oli lankoja ja puikkoja, ja halukkaat saivat neuloa pikkuneliöitä. Palat yhdistettiin, ja niistä tuli kaksi peittoa.

– Tänä vuonnakin neulotaan, mutta nyt ei tehdä neliöitä vaan pötköjä, toteaa Irene Juvonen-Rokkanen.

Teksti: Nina Riutta

Kuva: Marianna Siitonen

« Uutislistaukseen