Vantaan seurakunnat jatkavat vahvaa panostustaan toiminnan kehittämiseen

28.11.2017 20.15

Senioritoimintaan tullaan panostamaan Vantaan seurakunnissa

Vantaan seurakunnat lähtevät kehittämään jäsenetuja.

Tulevina vuosina Vantaan seurakunnissa panostetaan jälleen vahvasti yhteiseen kehittämiseen. Kehittämistyötä tehdään erityisesti seniorien tavoittamiseksi, asiakaspalvelun kehittämiseksi, vapaaehtoistoiminnan lisäämiseksi, jäsenetujen kehittämiseksi sekä sinkkutoimintaan. Seurakuntien rajat ylittävä kehittämistoiminta on nähty tärkeäksi aikana, jolloin kirkon toimintaympäristö on vahvasti muutoksessa urbaanissa kaupunkiympäristössä. Seurakunnissa halutaan tuoda esiin, miksi kirkkoon kannattaa kuulua.

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Vantaan seurakuntayhtymän talousarvion vuodeksi 2018 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosiksi 2018–2020.  Talousarvion mukaan Vantaan seurakuntien arvioidut toimintakulut tulevat olemaan noin 32 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Lähetysmäärärahojen saajista äänestettiin - määrärahaa kaikille kirkon lähetysjärjestöille

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto äänesti lähetysmäärärahojen saajista jälleen. Pohjaesityksen mukaan lähetysmäärärahat jaettaisiin kaikille kirkon seitsemälle lähetysjärjestölle. Keskustelussa tehtiin vastaesitys lähetysmäärärahojen jakamista kolmelle lähetysjärjestölle Kirkon ulkomaanavulle, Suomen Lähetysseuralle sekä Suomen Pipliaseuralle. Vastaesityksen mukaan muut kirkon lähetysjärjestöt (SLEY, SLEF, SEKL, ELK) suhtautuvat syrjivästi naisiin ja seksuaalivähemmistöihin, jonka vuoksi heille ei tulisi jakaa lähetysmäärärahoja.

Tulkaa kaikki -liikkeen edustaja Eve Rämö toisti muutosehdotuksen, joka oli tehty aikaisemmin yhteisessä kirkkoneuvostossa 4.10.2017. Simo Routarinne kannatti vastaesitystä. Äänestystuloksen mukaan pohjaesitystä kannatti 32 valtuutettua ja vastaesitystä 11 valtuutettua. Neljä valtuutettua äänesti tyhjää. Lähetysmäärärahat jaetaan äänestystuloksen mukaan vuonna 2018 kaikille kirkon seitsemälle lähetysjärjestölle. Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto on äänestänyt aiheesta useana vuonna talousarviokäsittelyn yhteydessä.

Vantaan seurakunnille omia korkotuettuja asuntoja Tikkurilan keskustaan

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti hyväksyä esityksen, jonka mukaan Tikkurilan keskustaan Bethanian tontille rakennetaan  seurakuntien omaan omistukseen tulevia lyhyen korkotuen asuntoja. Lisäksi Tikkurilan kirkkohankkeen yhteydessä Unikkotien ja Asematien välissä olevalle Bethanian tontille tulee HOASin toteuttamia opiskelija-asuntoja noin 130 opiskelijalle. Korttelista halutaan uuden kirkon, liiketilojen ja asuntotuotannon valmistumisen myötä vilkas ja elämää sykkivä kaupunkikortteli.

Aikeissa on valmistaa lyhyen korkotuen asuntoja seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Hankkeen kustannusarvio on noin 7,7 miljoonaa euroa.

« Uutislistaukseen