Myyrmäen kirkon suunnittelijalle kirkollinen kunniamerkki

19.4.2017 10.08

Arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskä
Arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskä sai Mikael Agricolan ristin.

 

Kunniamerkin jakoi arkkipiispa Kari Mäkinen tiistaina 18.4.

Mikael Agricolan risti myönnetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kotimaan toiminnan ja suomalaisen kulttuurin edistämisestä.

Juha Leiviskä on tehnyt merkittävän uran arkkitehtinä sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on valmistunut arkkitehdiksi teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1963.

Myyrmäen kirkon lisäksi Leiviskä on suunnitellut useita muita kirkkoja, mm. Männistön kirkon Kuopioon ja Pyhän Tuomaan kirkon Ouluun. Leiviskä on suunnitellut myös useiden kirkkojen restaurointeja, mm. Lemin kirkon restauroinnin sekä Saksalaisen kirkon ja seurakuntatalon korjauksen ja laajennuksen 1998–2001. Lisäksi muun  muassa Saksan suurlähetystön rakennus Helsingin Kuusisaaressa on Leiviskän käden jälkeä.

Leiviskä on myös suunnitellut valaisimia itse suunnittelemiinsa tiloihin.

Kuva Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio

« Uutislistaukseen