Työyhteisöretriitti - latautumista, hiljentymistä ja uuden löytämistä

Olemme jo usen vuoden ajan järjestäneet eri työyhteisöille tilauksesta hiljaisuuden retriittejä. Työyhteisöinämme ovat olleet mm. kaupunki, oppilaitokset, sairaalat – kaikki sellaisia työyhteisöjä, joissa yhteiskunnan suuret muutokset ovat vahvasti läsnä arjessa ja työ on melko usein melko kuluttavaa. Retriittiin osallistuminen voi parantaa työhyvinvointia ja auttaa jaksamaan arjessa.

Työyhteisöretriitissä arjen ja työpaikan vaatimukset jäävät kotiin. Mukaan ei oteta läppäreitä ja puhelimia, aikatauluja tai kiirettä. Hiljaisuudessa voit keskittyä itseesi, nauttia luonnonrauhasta, hyvästä ruoasta ja hiljaisuudesta. Retriitti on useille myös matka itseen – pitkästä aikaa.

Mikäli olet kiinnostunut työyhteisöretriiteistä ota yhteyttä Tarja Korpelaan tarja.korpela@evl.fi 050 3888501.

Viikonlopun mittaisen retriitin ohjelmaehdotus työyhteisöille

Viikonlopun mittainen kahden yön retriitti on tavallisin retriittimuotomme. Retriitti alkaa perjantaina työpäivän jälkeen kuljetuksella retriittipaikkaan. Paikalle voi toki saapua omatoimisestikin, mutta useimmiten se, että rauhoittuu jo matkalla retriittiin ryhmäkuljetuksessa toimii hyvin.

Majoittumisen jälkeen retriitin ohjaajat kertovat retriitin sisällöstä ja käytännön asioiden sujumisesta. Retriitin sujumisen kannalta on tärkeää, että kaikki ovat tietoisia käytännön asioiden hoitumisesta. Olennaista on myös ymmärtää hiljaisuuden merkitys retriitin onnistumiselle.

Retriitissä on tärkeää pystyä keskittymään itseensä. Tästä syystä olemme panostaneet siihen, että retriiteissä on hyvä täysihoito, erityisruokavalioita unohtamatta. Sen lisäksi on mahdollisuus keskustella ohjaajien kanssa varatuilla ajoilla. Keskustelut ovat luottamuksellisia.

Retriittien ohjelma on rakennettu niin, että se antaa mahdollisuuden omaehtoiselle matkalle itseen ja hiljaisuuteen. Ohjelman rukoushetkiin ja virikepuheisiin voi osallistua tai olla osallistumatta.

Työyhteisöretriitti

Perjantai

klo 16 Lähtö sovitusta paikasta kohti retriittipaikkaa

klo 17.30 Saapuminen ja majoittuminen

klo 18 Päivällinen

klo 19 Johdatus hiljaisuuteen

Iltapala vapaasti

klo 20.30 Rukoushetki päivän päättyessä

Lauantai

klo 8 Herätys

klo 8.30 Aamuhartaus

Klo 9.00 Aamiainen

Omaehtoista ulkoilua, lukemista jne.

Klo 12.15 Virikesanat

Klo 12.30 Lounas

Klo 15.30 Kahvi

Klo 16 Hiljainen rukous

Klo 17.30 Päivällinen

KLo 18 - 20.30 HIljaiset saunat

Iltapala vapaasti

Klo 20.30 Rukous päivän päättyessä

Sunnuntai

Klo 8 Herätys

Klo 8.30 Aamumessu

Klo 9 Aamiainen

Klo 10 Ulkoilua tms.

KLo 12.15 Virikepuhe

Klo 12.30 Lounas ja kahvit

Klo 13.30 Päätösrukous

Klo 14 Kotiinlähtö samaa reittiä

Keskustelut ns. vapaalla ajalla ennakkoon sovitusti ohjaajien kanssa.

 

Tulppaaneja talon seinustalla
Bergvikin kartano Salossa
Eräs suosituimmista retriittipaikoistamme on Bergvikin kartano Salossa