Musiikkia
Päivämusiikki: Laulan koska laulattaa!
01.07.2010 klo 12:00
Laurus nuorisokuoro, johtaa Heidi Harinen
Kuoro on lähdössä heinäkuussa Kanadaan, jossa se osallistuu kansainväliseen Kathaumixwin kilpailu- ja kuorotapahtumaan. Kuoro esittää konsertissa matkalla esitettävää ohjelmistoa mm.Piae Cantiones -lauluja, Gustav Holstin Ave Marian, Pekka Kostiaisen Jaakobin pojat, Erika Budain Seireenit ja suomalaisia kansanlauluja.
--
Vantaan musiikkiopiston nuorisokuoro Laurus perustettiin vuonna 1995. Kuorossa laulaa nelisenkymmentä 13-19 -vuotiasta, aktiivisesti musiikkiaharrastavaa tyttöä. Kuoroa on alusta alkaen johtanut Heidi Harinen.
Laurus laulaa pääosin a cappella musiikkia ja monipuolinen ohjelmisto koostuu eri aikakausien koti- ja ulkomaisista kuoroteoksista. Kuoro on tehnyt
yhteistyötä Vantaan musiikkiopiston orkestereiden kanssa.
Laurus konsertoi ja esiintyy aktiivisesti. Kuoro on osallistunut menestyksekkäästi kuorotapahtumiin Suomessa, ja se esiintyi myös kansainvälisessä Esta-Kodály -konferenssissa Helsingissä. Kotimaisten
konserttien ohella Laurus on vieraillut Prahassa ja Pariisissa. Laurus-kuoro on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2007 - 2008.
Vapaa pääsy. Ohjelma 5 e.
Järj.Vantaan seurakuntien yhteinen musiikkityö





