Yleislakko hidasti rakentamista
Tikkurilan työkeskuksen lisäksi samalle tontille rakennettiin toimisto- ja
asuinsiipi.
Tikkurilan työkeskuksen peruskivi muurattiin 19.11.1955. Peruskiven uurna on
muurattu kirkkosalin alttarinpuoleisen pään betonisokkeliin. Harjakaisia
rakennustyömaalla vietettiin 28.4.1956. Tikkurilan kirkon on rakentanut
Runkotyö Oy. Työmaan vastaavana rakennusmestarina toimi Jonas Käyhty.
Talvella 1956 puhjennut yleislakko viivästytti Tikkurilan seurakuntakeskuksen
rakentamista. Alunperin rakennuksen piti valmistua kesällä 1956, mutta lakon
vuoksi valmistumisen aikarajaa siirrettiin saman vuoden syyskuun loppuun.
Rakennustyö ei kuitenkaan edennyt toivotulla tavalla, ja jälleen kerran
lopputarkastuspäivää jouduttiin muuttamaan. Lopullisesti seurakunta otti
rakennuksen vastaan 10.11.1956.
Arkkitehti Tauno Toiviaisen piirustusten ja suunnitelmien mukaisesti kirkon
vakiokalusteet hankittiin Stockmannilta ja Vakiopuulta. Kirkon
erikoiskalusteet tilattiin puusepänliike S. Tullalta. Eteisen vaatenaulakot
on hankittu Heteka Oy:ltä.
Tupaantuliaisia uudessa työkeskuksessa vietettiin 2.12.1956. Työkeskus
vihittiin käyttöönsä 30.12.1956. Vihkiäisjuhla jakaantui kahteen osaan: ensin
vietettiin suomenkielistä vihkiäistilaisuutta ja myöhemmin iltapäivällä
kirkon vihkimistä juhlivat ruotsinkieliset seurakuntalaiset. Suomenkielisessä
jumalanpalveluksessa kirkon vihki Tampereen hiippakunnan piispa Elis Gulin.
Ruotsinkielisen jumalanpalveluksessa vihkiäisjuhlallisuuksia johti piispa
G.O. Rosenqvist. Vihkiäisjuhlia oli kaksi, koska vuoden 1956 alussa
seurakunta oli jaettu suomenkieliseen Helsingin pitäjän seurakuntaan ja
ruotsinkieliseen Helsinge församlingeniin.
Nykyisin Tikkurilan työkeskusta kutsutaan Tikkurilan kirkoksi.
Rakennuksessa on tehty korjaus- ja muutostöitä vuosina 1974 - 75.
Perusteellisemmin se korjattiin vuosina 1979 -80 arkkitehti Pauli Halosen
suunnitelmien pohjalta. Korjaustöiden jälkeen seurakuntasali vihittiin
uudelleen kirkoksi 7.9.1980. Tontilla aiemmin sijainnut toimisto- ja
asuinsiipi purettiin tontilta vuonna marraskuussa 1987.
Lisäksi Vantaan seurakuntien virastotalo rakennettiin samalle tontille
Unikkotien varteen vuonna 1976.






