Olet täällä: Etusivu Kirkot ja seurakuntatilat Tikkurilan kirkko Vanhat punatiilikirkot esikuvina
Sivun toiminnot

Vanhat punatiilikirkot esikuvina

Torniton, harjakattoinen Tikkurilan kirkko on osin kaksikerroksinen suorakaiteen muotoinen rakennus. Osa tiloista sijaitsee kellaritasossa. Kirkon pilari-palkkirunko on betonia ja sen julkisivut ovat puhtaaksimuurattua tiiltä. Kirkon sisätilat ovat matalia, eteisaulaa ja kirkkosalia lukuunottamatta. Tikkurilan kirkossa on pinta-alaa 2070 neliömetriä.
Vuonna 1956 valmistuneen Tikkurilan kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Kalle (1923 – 1989) ja Leena (1923) Niukkanen. Kalle Niukkanen on vastannut Tikkurilan kirkon yleissuunnittelusta ja

Leena Niukkasen käsiala näkyy julkisivujen suunnittelussa.
Myös vuonna 1969 valmistunut Tikkurilan kirkon kellotapuli on Kalle Niukkasen suunnittelema. Kellotornissa on kolme kelloa. Kellotapuli on yksi Tikkurilan keskustan maamerkeistä.
Vantaan kaupungin nykyisessä asemakaavassa kirkko on luokiteltu kaupunkikuvallisesti säilytettäväksi ja sitä elävöittäväksi rakennukseksi.

Kirkon rakennusmateriaaleina on punatiilen lisäksi käytetty lasia ja puuta. Kestävyytensä ja arkisen kauneutensa vuoksi ne ovat olleet Leena Niukkasen arvostamia materiaaleja. Tikkurilan työkeskuksen julkisivusuunnittelun esikuvana ovat olleet vanhat punatiiliset kirkot. Kirkko tosin sointuu hyvin tyylillisesti yhteen myös Vernissan ja Silkin vanhojen tehdasrakennusten kanssa. Ne eivät kuitenkaan ole tietoisesti vaikuttaneet arkkitehdin itsensä mukaan hänen ajatuksiinsa.

Tapahtumakalenteri
« helmikuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
51 2 3 45
667 8 9 10 1112
71314 15 16 17 1819
82021 2223 24 2526
92728 29
Tänään Viikko eteenpäin
Panoraamakartta

panoraamakartta.jpg