Olet täällä: Etusivu Kirkot ja seurakuntatilat Tikkurilan kirkko Ripeää suunnittelutyötä
Sivun toiminnot

Ripeää suunnittelutyötä

Helsingin pitäjän seurakunnan kirkkovaltuusto asetti suunnittelutoimikunnan 4.3.1954 pohtimaan työkeskuksen rakentamista Tikkurilaan. Lautakunnan puheenjohtajaksi nimettiin Martti Pihkala. Lautakunta päätti hankkia tontin Asematien ja Rajatien (nyk. Kielotien) varrelta. Seurakunta osti 9000 neliön suuruisen tontin Gunvor Markelinilta ja hänen lapsiltaan. Kauppakirja allekirjoitettiin 9.6.1954.

Vuoteen 1946 Helsingin maalaiskunnan keskus oli sijainnut Malmilla. Suuressa kunnallisessa alueliitoksessa Helsingin maalaiskunta menetti tuolloin Malmin Helsingille. Tikkurilasta oltiinkin kehittämässä uutta kuntakeskusta Malmin tilalle. Tikkurila todettiin myös seurakunnallisesti uudeksi keskuspaikaksi.

Kirkon suunnittelulautakunta päätti kauppakirjan allekirjoituspäivänä, että ensin seurakunnan tontille ” rakennettaisiin työkeskus, jossa olisi seurakuntasali ja myöhemmin rakennettaisiin varsinainen kirkko edustavasti ja hallitsevaan asemaan liittyen työkeskukseeen.” Ensimmäisessä vaiheessa päätettiin niin ikään riittävän tyylikkään ja lujarakenteisen kellotapulin rakentamisesta.

Uuden työkeskuksen suunnittelun eteni ripeästi ja arkkitehti Kalle Niukkanen esitteli lautakunnalle luonnospiirustuksia jo 5.10.1954. Lokakuun lopussa tilatarpeita käsiteltiin uudelleen, jolloin lautakunnan jäsen, rovasti Otto Weckström esitti rakennuksen laajentamista siten, että seurakuntasaliin mahtuisi vielä alttari ja saarnatuoli.
Lopulliset piirustukset kirkkovaltuusto hyväksyi 20.1.1955. Samassa tilaisuudessa se päätti virallisesti työkeskuksen rakentamisesta Tikkurilaan.

Tapahtumakalenteri
« helmikuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
51 2 3 45
667 8 9 10 1112
71314 15 16 17 1819
82021 2223 24 2526
92728 29
Tänään Viikko eteenpäin
Panoraamakartta

panoraamakartta.jpg