Tikkurilan Hannat

to 1.11. kello 09.30

Tikkurilan kirkkoherranvirasto

Kuntokävelyä, keskustelua ja rukousta

Tikkurilan Hannat kokoontuvat parillisten viikkojen torstaisin 6.9. alkaen. Klo 9.30 lähtö lenkille Tikkurilan kirkon edestä, klo 10.30 kahvit sanan äärellä Bethanian kokoushuoneessa (Unikkotie 5 aA, 4.krs). Kuntokävelyä, keskustelua ja rukousta. Piiri on osa kehitysmaiden naisia tukevaa Toivoa naisille -rukousliikettä.


Järjestäjä

Tikkurilan seurakunta

Medialähetys Sanansaattajat ry

Lähetystyön ja kansainvälisen työn pastori
Tikkurilan seurakunta

Moi! Olen Sari ja toimin Tikkurilan seurakunnassa pappina. Olen etuoikeutettu saadessani työskennellä juuri Tikkurilassa, sillä Tiksi on ollut minun kasvualustani. Tulin seurakunnan toimintaan mukaan rippikoulussa, ja sille tielle jäin! Pappina olen työskennellyt keväästä 2017 lähtien.

Pappina parasta on erilaisten ihmisten kohtaaminen. Toimin lähetystyön ja kansainvälisen työn pappina, mutta sen lisäksi teen kaikkia papin perustöitä eli kastan, vihin, siunaan hautaan ja toimitan jumalanpalveluksia. Erityisesti kirkolliset toimitukset ovat minulle tärkeitä, sillä on hienoa päästä kulkemaan hetken matkaa seurakuntalaisten vierellä. Minulta voi myös varata keskusteluaikoja.

Syksyllä 2018 toimin lähetys- ja kansainvälisen työn sihteerin sijaisena, joten lähetystyöhön tai kansainväliseen työhön liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä minuun!

Tavoitat minut puhelimitse, sähköpostitse tai WhatsAppin kautta.

Nähdään Tiksissä!

Katso myös

su 16.12. klo 11.30 -13.00

Hämeenkylän kirkko

Kristinusko globaalissa maailmassa IV

Ikkunoita suljettuihin maihin.
ma 17.12. klo 13.00 -14.30

Myyrmäen kirkko

Toivoa a Naisille

Toivoa naisille on eri-ikäisiä naisia yhteen kutsuva ryhmä, jossa rukoillaan, kahvitellaan ja tuetaan seurakunnan nimikkotyötä Intiassa Medialähetys Sanansaattajien kautta.
ma 17.12. klo 18.00

Tikkurilan Koskikeskus

Sansan medialähetyspiiri

Raamattu- rukous- ja keskustelupiiri