Yleisöopastus: Helsingin pitäjän kirkonkylä 1918

to 12.4. kello 17.30

Yleisöopastus: Helsingin pitäjän kirkonkylä 1918 Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa, Pyhän Laurin kirkko

Sata vuotta sitten Suomessa riehui kansakuntaa repivä sisällissota. Tikkurilan taistelun vuosipäivänä, torstaina 12.4. Pyhän Laurin kirkon ympäristössä järjestetään opastus Kirkonkylä 1918, jolla kerrotaan sisällissodan taustoista ja tapahtumista sekä sota-ajan arjesta erityisesti Helsingin pitäjän kirkonkylän näkökulmasta. Opastuksia on kaksi ja ne lähtevät liikkeelle klo 17.30 ja 18.45 Pyhän Laurin kirkon hautausmaan portilta. Niiden aikana vieraillaan muun muassa hautausmaalla, kirkossa ja Kyläraitin varrella. Vapaa pääsy.

Sata vuotta sitten Suomessa riehui kansakuntaa repivä sisällissota. Myös Helsingin maalaiskunta joutui tapahtumien keskipisteeksi. Jo vuonna 1917 pitäjässä kasvoi elintarvikepula ja yhteiskuntaryhmien välinen epäluulo. Seuraavana vuonna maalaiskunta oli yksi punaisen terrorin ydinalueista ja myöhemmin valkoisen kostoterrorin näyttämö.

Helsingin maalaiskunta ei välttynyt todellisilta sotatoimilta. Tikkurilan taistelu käytiin 12.–13.4.1918 Helsingin pitäjän kirkonkylän ja Tikkurilan välillä. Vastakkain olivat Saksan Itämeren divisioonan koulutetut sotilaat ja Helsingin pitäjän punakaarti.

Taistelun vuosipäivänä, torstaina 12.4. klo 17.30 ja klo 18.45, Vantaa-Seura järjestää Kirkonkylä 1918 -opastuksen, jolla kerrotaan sisällissodan taustoista ja tapahtumista sekä sota-ajan arjesta erityisesti Kirkonkylän näkökulmasta. Kylällä oli merkittävä osuus tapahtumissa juuri Tikkurilan taistelun aikaan.

Opastus lähtee liikkeelle klo 17.30 sekä klo 18.45 Pyhän Laurin kirkon hautausmaan portilta (osoitteesta Kirkkotie 45) ja sen aikana vieraillaan muun muassa hautausmaalla, kirkossa ja Kyläraitin varrella. Opastus on maksuton.

Kuvassa on Hannusaksen talo, jonka seinustalle marssitettiin Tikkurilan taistelussa kiinni otetut punavangit. Vangit pelkäsivät pahinta, mutta laukauksilta vältyttiin. Seuraavana päivänä vankien matka jatkui kohti Suomenlinnan vankileiriä. Nykyisin talossa toimii Kahvitupa Laurentius.

Ks. myös: https://www.facebook.com/events/1669282249823282/

 

 


Järjestäjä

Vantaa-Seura

Katso myös

ma 25.6. klo 10.00 -13.00

Asolan seurakuntatalo

Asolan kesäkahvila

Asolan kesäkahvilaan ovat tervetulleita kaiken ikäiset aikuiset ja lapset vanhempiensa seurassa maanantaista torstaihin. Paikalle voit tulla oman aikataulusi mukaan klo 10-13.
ti 26.6. klo 10.00 -13.00

Asolan seurakuntatalo

Asolan kesäkahvila

Asolan kesäkahvilaan ovat tervetulleita kaiken ikäiset aikuiset ja lapset vanhempiensa seurassa maanantaista torstaihin. Paikalle voit tulla oman aikataulusi mukaan klo 10-13.
ti 26.6. klo 13.00 -14.30

Länsimäen kirkko

Kesäkahvit Länsimäessä

Kesäistä kahvittelua ja jutustelua