Päiväkahvin aikaan -keskustelusarja (seniorityö)

ma 5.3. kello 14.00 - kello 15.30

Hämeenkylän kirkko

Mielenkiintoisia alustuksia, keskustelua ja kahvittelua yhdessä Hämeenkylän kirkon seurakuntasalissa joka kuun puolessavälissä.

Tule kuuntelemaan alustuksia kulttuurin, matkailun, taiteen, tieteen ja erilaisten järjestöjen toiminnan saralta. Kahvitarjoilu aloittaa tapaamiset. Kuunnellaan vierailijan alustus matkakohteesta, järjestöelämästä, paikallismurteesta, elämäntapahtumasta - mistä milloinkin. Keskustellaan ja joskus jopa laulaa luikautetaan yhdessä. Poistutaan paljon saaneina tapaamisesta.

Aiheet

15.01. Ihanaa, martat, ihanaa! FM Ritva Lantz Vapaalan Martoista kertoo marttailusta meillä ja muualla.

12.02. Voi itku! Irmeli Hendrell kertoo mummonsa isoäidistä, suvun itkijänaisesta Matrona Kyyrösestä.

05.03. Et ole yksin - Riku on kanssasi. Aluejohtaja Jenni Lehtonen rikosuhripäivystyksestä kertoo Rikun toiminnasta ja tukipalveluista.

09.04. Mannaa taivaasta. Hanna Kuisma työtovereineen kertoo yhteisöllisestä ruoka-avusta.

14.05. Erik Seen kirjoitetaan erikseen. Emma Koistinen kertoo Suomen kielestä ja sen tutkimuksesta.


Järjestäjä

Hämeenkylän seurakunta

Seurakuntapastori
Hämeenkylän seurakunta
Auratie 3
01630 Vantaa

Diakonia, seniorityö

Tervehdys. Olen Jaakko Kara, Hämeenkylän seurakunnan diakoniatyön ja seniorityön pastori. Olen aloittanut työt ainoassa ja parhaassa virkapaikassani vuonna 1998. Saatat ta-va-ta minut messussa, avioliittoon vihkimisessä, hautaan siunaamisessa, ristiäisissä, rippileirillä, laitoshartautta sairaalassa pitämässä, joulukirkossa, Vantaan seurakuntien juhannusjuhlissa, papin päivystyksessä, lähikaupassa tai pyörän selässä raitilla.

On mahdotonta kätkeä innostustani Kreikkaan. Olen tanssinut ja tanssittanut kreikkalaisia tansseja 29 vuotta. Järjestän Hämeenkylän kirkon nuortentilassa halullisille sieluille tanssitapaamisia, joissa opettelemme helpoimpia kreikkalaisia tansseja - vapaa pääsy. Laulu ja puhe sujuu nykykreikaksi. Muista vieraista kielistä hallitsen englannin, saksan ja ruotsin - hiukan ranskaakin. Olen verrattain kansainvälinen pakkaus. Olen käynyt kouluni Länsi-Vantaan Myyrmäessä ja Martinlaaksossa, näillä nurkilla. Stadin slangi eli Sörkan esperanto on ihan gimis - kiitti, mutsi.

Olen halunnut sitten nuoren seurakunnan vuosieni työhön, jossa saa olla ihmisten parissa, ihmisten keskellä. Samaan pakettiin kuuluu halu puhua ja esiintyä, olla framilla - kiitos nuorisoteatteri Martsarin jäsenyyden. Poliitikot puhuvat vaaleista ja budjetista. Pastori ja seurakunnan työntekijä puhuu pelastuksesta ja Jumalan rakkaudesta. Koen, että minulla ja paavilla on jotakin yhteistä. Kyllä vain - me molemmat olemme Jumalan palvelijoitten palvelijoita.

Pyöräilen iloisesti sininen tuulipuku lepattaen, nautin uusperheen elämästä kauniin vaimoni ja tämän teini-ikäisten lasten kanssa Espoon puolella, sorvaan iltaisin kuntopyörän ja CrossTrainerin pyörää kuntokeskuksessa, ajaudun joka sortin Kreikka -tilaisuuksiin ja jään yhtenään suustani kiinni. Pienille lapsille kerron, kun nämä kysyvät, mitä teen työkseni, että minä syön kakkuja viikonloppuisin.

At Your Service - Palveluksessanne.

United We Stand - Yhdessä me kestämme ja seisomme.

Psalmi 150:1 Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä taivaan mahtavissa holveissa. 4: Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden, ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen. 5: Ylistäkää häntä symbaalien helinällä, ylistäkää häntä riemukkain symbaalein! 6: Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! Halleluja!

 

Katso myös

ti 1.5. klo 12.30 -14.00

Seutulan kappeli

Seutulan seniorikerho

Päivisin kokoontuva, kaikille avoin kerho
ke 2.5. klo 10.00 -11.30

Kaivosristin seurakuntatila

Kaivosristin seniorikerho

Päivisin kokoontuva, kaikille avoin kerho
ke 2.5. klo 12.30 -14.00

Kivistön kirkko

Kivistön seniorikerho

Päivisin kokoontuva, kaikille avoin kerho