Länsimäen messu - Musiikkiviikon avajaiset

su 4.3. kello 10.00

Länsimäen messu - Musiikkiviikon avajaiset Länsimäen kirkko

Silmäni aukaise

Jumalani, muuta sinä et tahdo kuin että lepäisin sinussa. 

Hakunilan seurakunnan 15. Musiikkiviikko käynnistyy sunnuntaina 4.3.2018 Länsimäen kirkon messulla klo 10.

Kanttori Riikka Jäntti on säveltänyt messuun uutta musiikkia: lauluja ja messun osia teemalla "Silmäni aukaise". 

Levollisuutta, rukousta, sivualttareita, ehtoollinen, hiljaisuuden elementtejä ja musiikkia. 

Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.

 

Tiina Palmu, pappi

Kaija Mäki-Leppilampi, viulu

Riikka Jäntti, piano ja laulu

 

 

 


Järjestäjä

Hakunilan seurakunta

kanttori
Hakunilan seurakunta

Olen Riikka, Hakunilan seurakunnan kanttori, kirkon muusikko. Minua tapaa etenkin lapsikuoroissa, muskareissa ja erilaisissa lasten ja perheiden tapahtumissa, vaikka teenkin työtä viikottain kaiken ikäisten kanssa.

Musiikki koskettaa niin ilossa kuin surussa. Soitan ja laulan erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa: messuissa, konserteissa, häissä ja hautajaisissa. Viime aikoina olen myös säveltänyt ja sanoittanut paljon omaa musiikkia, esimerkiksi Vauvamuskari-levyn ja kouluttanut lasten musiikin parissa työskenteleviä.

Ota yhteyttä, jos mietit konsertin järjestämistä Hakunilan seurakunnassa, sinulla on asiaa toimitusten musiikkeihin liittyen, olisit kiinnostunut kuoroista tai muskareista tai haluaisit soittajana tai laulajana tulla musisoimaan jonnekin yhdessä.

ps. Minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla. Vapaapäiväni ovat useimmiten maanantai ja tiistai.