Kummit

Kummilapsen kanssa on kiva jutella ihan arkisista asioista, koulusta ja koirista. En välttämättä ole aina voinut olla paikalla kummilapsen tärkeissä hetkissä, esimerkiksi koulun alkamisessa. Silloin olen rukoillut hänelle suojelusta. 

Kuinka monta kummia pitää olla?

Lapsella tulee olla ainakin kaksi kummia. Jos lapselle löytyy vain yksi sopiva kummi, riittää seurakunnan kirkkoherran päätös. Kummien määrällä ei ole ylärajaa. Kummeja voi lisätä myös jälkikäteen.

Kuka voi olla kummi?

Kummin pitää olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Kummiutta varten voi myös liittyä kirkkoon. 

Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien kummien lisäksi kummeina voi olla myös muiden lapsikasteen hyväksyvien kirkkojen jäseniä. Kirkkoon kuulumattomat eivät voi olla lapsen virallisia kummeja. 

Mitä kummilta odotetaan?

Kummi on lapselle tärkeä ystävä ja turvallinen aikuinen. Kalliiden lahjojen sijaan kummius rakentuu pienistä asioista: yhteisestä ajasta, muistamisesta ja rukouksesta.