Korson kirkko
Ensimmäisenä adventtina 2001 seurakunta kokoontui uudistuneen kirkon ja uuden seurakuntakeskuksen vihkijuhlaan. Tällöin tuli täyteen tasan 39 vuotta siitä, kun alkuperäinen arkkitehti Olli Kuusen suunnittelema kirkko vihittiin käyttöön 1962.
Arkkitehtuurikilpailu kirkon uudistamiseksi ja uuden seurakuntakeskuksen rakentamiseksi päättyi arkkitehtuuriopiskelijoiden, Jari Frondeliuksen ja Jaakko Kepon, suunnitelman ”Puron” voittoon.
Alttarin paikka on vaihtunut; katsoessaan alttarille seurakunta katsoo kohti uurnalehtoa. Alttariseinän ikkunoista loistaa ikuisuuden valo. Kirkon vanha alttariristi on sijoitettu kirkon parvelle, josta se näkyy ohikulkijoillekin. Uudistuneen kirkon kirkkotekstiilit on suunnitellut Katri Haahti. Keraamiset kastemaljat on suunnitellut Irma Weckmann.
Taiteilija Oili Mäen vanhaan kirkkoon suunnittelema alttaritaideteos ”Minun Herrani ja minun Jumalani” on sijoitettu vanhan seurakuntasalin seinälle.
Uudessa seurakuntakeskuksessa sijaitsevan kappelin ja seurakuntasalin lasimaalaukset on suunnitellut taiteilija Carolus Enckell. Seurakuntasalin teoksen teemana on Psalmi 23, ”Herra on minun paimeneni”.
Tulkaa sillä kaikki on valmistettu
Korson kirkon kellotorni uudistettiin kirkon muutostöiden yhteydessä. Vaikka torni on uusi, kellot ovat entiset. Kelloihin on valettu seuraavat lauseet: ”Tulkaa sillä kaikki on valmistettu, ”Palvelkaa Herraa iloiten” ja ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa”.
Korson kirkossa on istumapaikkoja 355:lle ja kappelissa n. 20:lle.
Korson kirkko, Merikotkantie 4, Vantaa. Kirkon pysäköintipaikalle ajo Kotkansiiven kautta.
Hakunilan kirkko
Länsimäen kirkko







