Rippikouluun!

Rippikoulu on erinomainen paikka nuorelle pohtia elämän pieniä ja suuria kysymyksiä: miten olen kaveri toiselle? Miten annetaan ja pyydetään anteeksi? Mitä teen, kun olen kiinnostunut naapuriluokan pojasta? Mitä tarkoittaa, että tulee kohdella toisia ihmisiä kunnioittavasti?

Rippikoulu käydään yleensä sinä vuonna, jolloin täyttää 15 vuotta. Sen voi käydä kirkkoherran luvalla myös jo 14-vuotiaana tai sitten aivan hyvin esimerkiksi 16-vuotiaana. Riparin voi käydä leirillä tai päivärippikouluna. Molemmissa on mukana isosia, edellisten vuosien riparilaisia, jotka mm. pitävät huolta, ettei kukaan jää rippikoulussa yksin ja että tunnelma pysyy katossa ;) Isosten järjestämä ohjelma sketseineen on yleensä riparin kohokohtia!

Sen lisäksi, että rippikoulussa opiskellaan kristinuskoa ja tärkeitä elämäntaitoja, konfirmaatio oikeuttaa toimimaan kummina sekä kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen eli suomeksi sanottuna kirkkohäihin.

Rippikoulut vuonna 2018

Syyskuussa 2017  lähetämme rippikoulukirjeen kaikille vuonna 2003 syntyneille Hakunilan seurakunnan jäsenille. Kutsumme heitä vuoden 2018 rippikouluun. Rippikouluun ovat tervetulleita myös ne nuoret, jotka eivät kuulu kirkkoon. Rippikouluasioissa voit olla yhteydessä rippikoulupastori Tiina Palmuun.

Mikäli rippikoulu jäi nuorena käymättä, ei hätää! Aikuisrippikoulu on mahdollista käydä ryhmässä tai yksityisesti. Voimme käyttää osittain myös nettipohjaista rippikoulumateriaalia. Voit kysyä aikuisrippikoulusta pastori Harri Nurmiselta.

Rippikoulu tulee olla käytynä, että voi mennä kirkossa naimisiin tai ryhtyä kummiksi.

Ota yhteyttä

Harri Nurminen
kappalainen-pappi
Hakunilan seurakunta
Hakunilantie 48
01200 Vantaa
Tiina Palmu
Pappi
Hakunilan seurakunta