Olet täällä: Etusivu Sanaa
Sivun toiminnot

Sanaa ja saarnoja

Marianpäivän saarna 31.03.2011

kalastaja.jpg
Reijo Liimataisen saarna 27.3.2011 Hakunilan kirkossa. Minä en ole innokas kalamies, mutta sen verran olen virvelillä heitellyt, että tunnen käsissäni, sielun silmilläni näen ja korvin kuulen, mitä tapahtuu, kun viehe lähtee lentoon. Kuuluu siiman vihellystä ja sitten kaukana ”plop”. Sitten alkaa kelaaminen. Yhdeksän kuukauden päästä on joulu. Sikiön kehittymisen aika ennen syntymää. Ajatuksemme kohtaavat maan pinnan siellä. Nyt alkaa ajatusten keriminen. Ja jos hyvin käy, nappaa kiinni! Olemme syntykertomusten äärellä. Luukkaan evankeliumissa auki on ensimmäinen luku. Seppo luki lukukappaleena Mooseksen kirjan alkuluvuista kappaleen luomismyytistä. Jotain on syntymässä. Lue lisää

Kynttilänpäivän saarna 6.2.2011 06.02.2011

Kirkkoherra Hans Tuominen avasi Yhteisvastuu-keräyksen kynttilänpäivänä ja saarnasi päivän evankeliumista, Luuk. 2: 22 - 33. Kynttilänpäivän evankeliumi tuo mieleeni hyvin elävästi koskettavan hetken eräässä kasteperheessä. Lue lisää

Kasteen sunnuntain 9.1. saarna 12.01.2011

Kasteen sunnuntaina siunattiin uudet luottamushenkilöt. Messun toimitti Hans Tuominen. Kymmenen vuotta sitten istuin Tapiolan kirkossa kuuntelemassa, kun emeritus piispamme, Eero Huovinen piti saarnaa Lue lisää

ITSENÄISYYDENPÄIVÄN MESSU 06.12.2010 08.12.2010

lippu.jpg
Pastori Harri Nurmisen saarna Hakunilan kirkossa Jes. 35: 3-6, Hepr. 10: 35- 39, Luuk:12: 35-40 Eilisen, 2. adventtisunnuntain Raamatun tekstit sopivat erittäin hyvin Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen teksteiksi. Lue lisää

Kuka on suurin? 03.10.2010

Hakunilan vt. kirkkoherran, Hans Tuomisen tulosaarna Mikkelinpäivänä 3.10.2010. (Matt. 18: 1-6, 10) Eräs mies meni kauppaan ostamaan itselleen papukaijaa. Myyjä esitteli hänelle kahta papukaijaa, Lue lisää

Armahtakaa! 01.07.2010

teoskuva-048.jpg
TT, pastori Sari Kokkosen saarna 5. helluntain jälkeisenä sunnuntaina 27.6.2010 Hakunilan kirkossa Muistatko tilanteen, jolloin omatuntosi kolkutti, kun olit tehnyt jotakin väärin, loukannut toista ihmistä? Lue lisää

Saarna Holma 2 -rippikoululeirin konfirmaatiomessussa 01.07.2010

dsc_2768-nef.jpg
TT, pastori Sari Kokkosen saarna 20.6.2010 klo 11 Hakunilan kirkossa Teksti: Luuk. 15: 1-10 ”Kadonnut ja jälleen löytynyt” Noin viisitoista vuotta sitten kodeissa iloittiin syntyneestä lapsesta, uuden Lue lisää

Saarna Helluntain messussa: aikuisrippikoulun konfirmaatio ja 4 aikuisen kaste 23.5.2010 Länsimäen kirkossa 24.05.2010

koti.jpg
TT, pastori Sari Kokkonen Miten monessa kodissa sinä olet elämäsi aikana asunut? Millaisessa kodissa vietit varhaislapsuutesi? Muutitko perheesi mukana uuteen kotiin? Asuitko opiskeluaikanasi Lue lisää

4. sunnuntaina pääsiäisestä 03.05.2010

siskot.jpg
Teologiharjoittelija Liinamaria Rostamon saarna Hakunilan kirkossa 2.5.2010 Joh. 16: 5-15 Jeesus sanoi: "Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne Lue lisää

Pitkäperjantain saarna 2.4.2010 Hakunilan kirkossa 07.04.2010

teoskuva-011.jpg
Pastori, TT Sari Kokkonen Lk 23: 32-46 ”Jokainen meistä kuolee joskus”, sanoi pian 4 vuotta täyttävä poikani käydessämme nukkumaan. Tämä keskustelunavaus on tuttu jokaiselle vanhemmalle. Lue lisää

Saarna kiirastorstaina 1.4.2010 Hakunilan kirkossa 07.04.2010

Pastori, TT Sari Kokkonen Matt. Luuk.22:14-22 Olen varttunut maaseudulla, maatilan tyttönä. Kesäaikaan työtä oli paljon pienemmälläkin tilalla, kun esimerkiksi kuivat heinät piti saada nopeasti Lue lisää

Saarna konfirmaatiossa 20.3. 2010 ”Leipäsunnuntaina” 22.03.2010

TT, pastori Sari Kokkonen Uuteen kotiin käydessämme on tapana ollut viedä tuliaisiksi leipää ja suolaa. Sanotaan, että leipä ja suola ei saa talosta loppua. Matkalle lähtiessämme otamme usein evääksi Lue lisää

Jeesus, pahan vallan voittaja 08.03.2010

Pastori, tt Sari Kokkosen saarna 7.3.2010 Hakunilan kirkossa Tekstinä Luuk. 11: 14-23 ”Te olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, Lue lisää

Saarna Vancouverissa 20.02.2010

Kirkkoherra Reijo Liimataisen saarna Emmaus-seurakunnan messussa 21.2.2010. Vancouver, Kanada. paastonajan sunnuntai Luuk.4:1-4 Kirkon ajassa olemme kohdassa, jossa katseen suunta kääntyy. Lue lisää

Tien kulkijat 11.01.2010

Kirkkoherra Reijo Liimataisen lähtösaarna Hakunilan kirkossa 10.1.2010. Seurakunnan 25 v juhlamessu. Kasteen sunnuntai Kastemaljan äärestä alkaa tie. Tämä tie on taivaan tie. Lue lisää

Vesa Häkkisen virkaanasettajaissaarna loppiaisena 06.01.2010

Kappalainen Vesa Häkkinen asetettiin virkaan loppiaisena 6.1.2010 Länsimäen kirkossa. Matt. 2:1-12 Elämme muutoksen keskellä. Tämä tavanomaiselta tuntuva toteamus ei kerro vielä paljoakaan. Lue lisää

Jouluaamun saarna 28.12.2009

pyha-perhe.jpg
TT, pastori Sari Kokkonen jouluaamuna 25.12.2009 Länsimäen kirkossa Keskellä marraskuun pimeyttä työskentelimme muutamien Hakunilan työntekijöiden kanssa jouluevankeliumin äärellä bibliodraaman Lue lisää

Sepon lähtösaarna 29.11.2009 02.12.2009

seppo-elakkeelle-020.jpg
Kappalainen, dosentti Seppo Suokunnaan saarna Länsimäen kirkossa Matt 21:1-9 Kristus tulee sinulle! Kristus hoitaa evankeliumillaan! Hyvää adventtia! Hyvää joulun odotusta jokaiselle! Lue lisää

Tuomiosunnuntain saarna 25.11.2009

kl_viimeinentuomio_iso.jpg
Pastori Anna-Kaisa Tenhunen, Länsimäen kirkko 22.11.2009 Viime aikoina ihmisiä on ryhmitelty iän, terveyden ja riskien puolesta. On ollut pakko jakaa ihmiset niihin, joille annetaan ensin piikit, Lue lisää

Voiko kirkko olla maailman valo? 01.11.2009

hakunila-lasikirkko.jpeg
Kirkkoherra Reijo Liimataisen saarna Hakunilan kirkossa uskonpuhdistuksen muistopäivänä 1.11.2009. Evankeliumi Matt. 5: 13-16 Jeesus sanoo: »Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, Lue lisää

Kyyneliä alussa ja lopussa 31.10.2009

Pastori Anna-Kaisa Tenhusen saarna pyhäinpäivänä 31.10.2009 Hakunilan kirkossa. Vuosikymmeniä ja satoja sitten oli tiettyjä ammatteja jotka periytyivät ja kulkivat suvuissa. Lue lisää

Raikas ilma seurakunnassa 28.09.2009

Kirkkoherra Reijo Liimataisen saarna Hakunilan kirkossa 27.9.2009. Toimikauden avaus. Hiippakunnan 50-v juhlamessu Miten henki kulkee? Moniulotteinen kysymys Kirkkosalin ilmanvaihto pitäisi nyt olla Lue lisää

Luomakunnan sunnuntai 13.09.2009

Kirkkoherra Reijo Liimataisen saarna Länsimäen kirkossa 13.9.2009. Luomakunnan sunnuntai diakonien Ulla-Maija Järviö ja Laura Alho tehtäväänsiunaaminen Joh.1:1-4 Alussa oli Sana. Lue lisää

Elämän ristimitta 13.09.2009

Kirkkoherra Reijo Liimataisen saarna Kansanlaulukirkossa Hankasalmella, Kihveliteltassa 19.7.2009. 7.sunnuntai helluntaista 2009 Luuk.6:27-31 Kansanlaulukirkko Kihveliteltassa Suorakulma Rakentaminen Lue lisää

Etsikkoaikoja 17.08.2009

c-vaeltajia.jpg
Teologian tohtori, pastori Sari Kokkosen saarna Länsimäen kirkon messussa 16.8.2009 Seurakuntamme vaellusrippikoulu teki kesäkuun alussa melkoisen urheilusuorituksen kanttorimme Juhan ja pastorimme Lue lisää

Katoavat ja katoamattomat aarteet 17.06.2009

dsc_4539.jpg
Pastori, teologian tohtori Sari Kokkosen saarna Pyhän Annan lastenkirkossa 14.6.2009 Matt. 16:24-27. ”Katoavat ja katoamattomat aarteet” Olin tällä viikolla mukana Länsimäen kesäkahvilassa. Lue lisää

Koti kodittomille, asuinsija taivaassa 08.05.2009

Kappalainen, dosentti Seppo Suokunnaksen saarna 3.5.2009 Länsimäen kirkossa Koti kodittomille, asuinsija taivaassa, Joh.14:1-7 Jeesus on tie Isän luo Jeesus puhuu tiestä. Lue lisää

Hyvän Paimenen sunnuntai 26.04.2009

Kirkkoherra Reijo Liimataisen saarna Pyhän Annan lastenkirkossa 26.4.2009. Hyvän paimenen sunnuntai 2009 26.4.2009 Pyhän Annan lastenkirkko Joh.10:1-10 Lammastarhan portti Kastemaljan ääressä on Lue lisää

Kaikukoon elämän ja toivon sanoma! 21.04.2009

IMG_1355.JPG
Kappalainen, teologian tohtori Seppo Suokunnaksen saarna pääsiäispäivänä 12.4.2009 Länsimäen kirkossa. Kivi on vieritetty pois, Herra elää! Kristus on ylösnoussut! Totitesti nousi! Lue lisää

Toisen pääsiäispäivän saarna 17.04.2009

Alttarikuva, pysty, Juha Jantti.jpg
Rovasti Pekka Jokirannan saarna 13.4.2009 Hakunilan kirkossa. Mt 28:8-15 "Naiset lähtivät (heti) haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. 9. Lue lisää

Pääsiäisyön saarna 17.04.2009

Teoskuva-049.JPG
Kirkkoherra Reijo Liimatainen, Hakunilan kirkko Pyhän Johannes Khrysostomoksen, Kappadokian suuren kirkkoisän pääsiäissaarna 1100-luvulta. Ken teistä pelkää ja rakastaa Jumalaa, hän nauttikoon tästä Lue lisää

Pitkänperjantain saarna 17.04.2009

IMG_8929.JPG
Rovasti Pekka Jokirannan saarna 10.4.2009 Hakunilan kirkossa. Jumalan Karitsa Mt 27:33-54 38. Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen. Lue lisää

Kiirastorstain rippipuhe 17.04.2009

IMG_1203.JPG
Pastori Anna-Kaisa Tenhunsen rippipuhe Pyhän Annan lastenkirkossa 9.4.2009. Viekää minut sinne missä hän on Tämä pyyntö ei tule Raamatun lehdiltä, vaan se on PMMP:n uudella levyllä oleva yksi Lue lisää

Pääsiäisaamun saarna 16.04.2009

Alttarikuva Annasta, Juha Jantti.jpg
Pastori, teologian tohtori Sari Kokkosen saarna 12.4.2009 Hakunilan kirkossa. Matt. 28:1-8 Erään ystäväni pieni tytär oli osallistunut päivähoidon pääsiäiskirkkoon. Illalla äiti oli kysynyt Lue lisää

Kiirastorstain saarna 16.04.2009

Teoskuva-050.JPG
Pastori, teologian tohtori Sari Kokkosen saarna Hakunilan kirkossa 9.4.2009. Matt. 26:17-30 Elämämme aikana olemme istuneet monenlaisiin pöytiin. Lapsena pöydän reuna oli liian korkea, katselimme Lue lisää

Saarna 4.4.2009 07.04.2009

IMG_1374.JPG
Iltarippikoulun konfirmaatio Hakunilan kirkossa (Matt. 21:12-17), teologian tohtori, pastori Sari Kokkonen ”Olen oppinut uskontunnustuksen” ”Olen oppinut jotakin Jeesuksesta” ”Olen oppinut Lue lisää

Jeesuksen esimerkki 05.04.2009

Pastori Tuomo Kahenvirran saarna palmusunnuntaina isosten tehtävään siunaamismessussa 5.4.2009. Matt. 21:12-17. Meillä kotona on pelailtu paljon erästä lautapeliä, jossa rakennetaan pieni pala Lue lisää

Elämämme tuplarooli 11.03.2009

DSC_4562.JPG
Saarna Hakunilan kirkossa 8.3.2009 (Luuk. 7: 36-50) pastori, teologian tohtori Sari Kokkonen Kuultu evankeliumi on kuin näytelmän käsikirjoitus, joka odottaa näyttelijöitä. Lue lisää

Laskiaissunnuntain saarna 24.02.2009

IMG_0534.JPG
Länsimäen kirkossa, pastori, TT, Sari Kokkonen ”Laskiainen lasketaan, paastonaika alkaa...” (Mark. 10:32-45) Tänään teemme hämmentyneitten opetuslasten kanssa matkaa Jerusalemiin. Lue lisää

Joulu syntyy sydämiin ja aitouteen 11.01.2009

IMG_1505.JPG
Pastori Antti Kupiaisen saarna jouluaamuna. "Silloin kun puitteet ovat Ikean, Kodin Ykkösen tai Citymarketin mukaan vajaat tai vääränlaiset, niin Jumalan mukaan ne ovat kohdallaan. Lue lisää

Kasteen sunnuntai 11.01.2009

Kirkkoherra Reijo Liimatainen saarnasi kasteen sunnuntaina 11.1. Hakunilan kirkossa. Kaste on Jumalan yhteydenotto, köyden pää, jolla hän minua vetää. Jumala on ottanut minut yhteyteensä. Lue lisää

Josko kuitenkin leikittäisiin ja tanssittaisiin! 14.12.2008

Reijo Liimataisen saarna. Hakunilan kirkko 14.12.2009 Matt. 11:11-19 Tuleehan siitä aivan eri leikki, jos leikitään häitä tai jos leikitään hautajaisia. Pitäisi ensin päästä sopuun leikistä ja sen Lue lisää

Matti Myllykosken eksegeesi kolmannen adventtisunnuntain evankeliumiin 02.12.2008

Eksegeettisessä analyysissä pohditaan Raamatunkohdan syntyhistoriaa ja lähteitä. Tarkastelussa on se, mitä Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on omana aikanaan halunnut sanoa. Esiin tulaa synagogajuutajaisten ja Jeesus-liikkeen välinen kiista. Lue lisää

Valvomisen sunnuntai 16.11.2008 17.11.2008

Pastori Sari Kokkosen saarna Hakunilan kirkossa Mk. 13:33-37 »Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään Lue lisää

Saarna 2.11.2008 Länsimäen kirkossa 07.11.2008

Kappalainen, dosentti Seppo Suokunnas Joh. 6:37-40 Lähettäjän tahto: Etten minä anna yhdenkään.. joutua hukkaan! Tämä evankeliumi on lohdullinen. Se puhuu lähettäjän tahdosta, Jumalan Pojalleen Lue lisää

Pyhän kolminaisuuden päivän saarna 18.5.2008 19.05.2008

Hakunilan kirkossa aikuisrippikoulun konfirmaatio, pastori Sari Kokkonen Kulunut viikko on ollut monessa perheessä jännittävää aikaa. Ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat valmistuneet ja yo-kokelaat Lue lisää

Saarna 10.5. 2008 Hakunilan kirkossa 19.05.2008

Konfirmaatiomessu, pastori Sari Kokkonen Noin viisitoista vuotta sitten monessa kodissa iloittiin uudesta elämästä. Syntyi lapsi, joka monin tavoin muutti elämää. Joku syntyi perheensä esikoiseksi, Lue lisää

Meillä on kaksi puolustajaa ! Joh.14:15-21 16.05.2008

Saarna helluntaina ja äitienpäivänä 2008 Vantaan Länsimäen kirkossa Kappalainen, dosentti Seppo Suokunnas Meillä on suuri juhlapäivä,kaksi suurta juhlaa, helluntai ja äitienpäivä. Lue lisää

Miten toimii hyvä puolustaja 11.05.2008

DSC_2774.NEF.jpg
Taas on katsottu lätkän MM-kisoja. Kun henkeen ja vereen seuraa Suomen joukkueen otteluita, niin huomaa että puolustajan tehtävä on vaikea. Virheet näkyvät helposti taululla vastustajan maaleina. Lue lisää

Tässä kirkossa on upeaa se, että täällä kutsutaan rukoilemaan katselemalla 27.04.2008

Kirkkoherra Reijo Liimataisen saarna Itä-Hakkilan kirkon 40-vuotis juhlamessussa. Matt 6:5-13 Rukouksen huone Tuo evankeliuminkohta antaa haastavan lähtökohdan sille, että tänään juhlimme Lue lisää

Tyhjä hauta - suuri ilo, uskomme perusta, Joh 20:1-10 26.03.2008

Saarna pääsiäispäivänä 2008 Hakunilan kirkossa Kappalainen Seppo Suokunnas ”VIIKON ENSIMMÄISEN PÄIVÄN koittaessa”. Ensimmäinen päivä, uusi alku. Siitä on pääsiäisessä kysymys. Lue lisää

Jeeuksen seuraajat leipäjonossa 02.03.2008

Uuteen kotiin on tapana ollut viedä tuliaisiksi leipää ja suolaa. Suomalaisina olemme tottuneet rukiiseen leipään. Kun muutama vuosi sitten vierailin Rotterdamin merimieskirkolla, tuliaisiksi Lue lisää

Kasteen armo 25.01.2008

Saarna Länsimäen kirkolla 13.1.2008, 1.sunnuntai loppiaisesta Kappalainen Seppo Suokunnas Kasteen armo, Joh. 1:29-34 Tänään on kasteen sunnuntai. Me saatamme ajatella, että kasteen teema on meille Lue lisää

Tämä urheilupuisto yksi ilon lähde tuhansille alueemme asukkaille 11.01.2008

Kirkkoherra Reijo Liimataisen puhe SM-hiihtojen avajaisissa Hakunilassa 11.1.2008. Hakunilan seurakunta on Ilon ja Toivon yhteisö. Olemme muotoilleet tällaisen moton työmme suuntaajaksi. Lue lisää

Jokainen syntyvä lapsi on meille lahja, mahdollisuus ja tehtävä 31.12.2007

Jouluaamun saarna. Sari Kokkonen. Jokainen syntyvä lapsi on meille lahja, mahdollisuus ja tehtävä Jouluun liittyy paljon muistoja. Monet muistoista ovat lähtöisin jo lapsuudesta, jolloin jouluun Lue lisää

Statistien sunnuntai 23.12.2007

IMG_1378.JPG
Saarna Hakunilan kirkossa 23.12.2007. Reijo Liimatainen On vaatimattomuus sanoa helppo suulla, vaan työläs vaatimattomaksi tulla on.Ei suuriluuloisuus halua sitä kuulla, vaan väistää Herran Lue lisää

Olkaa joka hetki valmiina 10.12.2007

2. adventtisunnuntain saarna Länsimäen kirkossa. Seppo Suokunnas. Luuk 12:35-40 Milloin se tapahtuu? Milloin Jeesus tulee? Milloin loppuu tämä aika, milloin tulee maailmanloppu? Näin kysellään. Lue lisää

Kodista tekee kodin se, että meidän ei tarvitse pelätä ja uskallamme jakaa niitä asioita, joita kohtaamme jokapäiväisessä elämässämme. 10.12.2007

Saarna Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa. Tuomo Kahenvirta Matt. 20: 25-28 Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat Lue lisää

Adventti ja joulu saapuvat, vaikka oma elämämme on kesken ja koemme monia ristiriitoja. 04.12.2007

IMG_1194.JPG
1.adventtisunnuntain saarna Hakunilan kirkossa. Sari Kokkonen. Messu Hakunilan kirkossa 2.12. 2007, 1. Adventtisunnuntai (Mark.11:1-10) Tänä syksynä adventti saapuu meille aivan erityiseen tarpeeseen. Lue lisää

Jos jumalan nimi on Tuottavuus, Taloudellisuus ja Tehokkuus, tämä kolmiyhteys vie helvettiin. 25.11.2007

Tuomiosunnuntain saarna Hakunilan kirkossa 25.11.2007. Reijo Liimatainen Matt.25:31-46 Tänään olemme vakavan paikan edessä. Viimeinen tuomio. Kaikki tekemiseni tutkitaan. Lue lisää

Ei ole yli-ihmisiä eikä ali-ihmisiä 25.11.2007

DSC_2766.NEF.jpg
Päivänavaus Hakunilan koululla 9.11.2007 Jokelan kouluturman jälkeen. Reijo Liimatainen. Hakunilan yläkoulu 9.11.2007 Olin viime yönä henkisen huollon päivystystehtävissä Jokelan kirkolla. Lue lisää

Se on täytetty 25.11.2004

Pitkäperjantain saarna 21.3.2008 Vantaan Länsimäen kirkossa Kappalainen Seppo Suokunnas Tänään me kuljemme Raamatun kirjoittajan, Johannes-evankelistan ja muitten kärsimyshistorian henkilöitten Lue lisää

Talkoovuosi 25.11.2004

Kirkkoherra Reijo Liimataisen pääkirjoitus syksyn toimintaesitteessä. Nykyajan kaupunkilainen on entistä halukkaampi osallistumaan talkoisiin oman asuinalueensa hyväksi. Lue lisää

Rakkauden kaksoiskäsky 25.11.2004

Kirkkoherra Reijo Liimataisen saarna Hakunilan kirkossa 7.10.2007, jossa hän otti kantaa mm. rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiseen kirkossa. Matt. 22:34-40 Tämän päivän elämästä löytyy Lue lisää
Tapahtumakalenteri
« helmikuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
51 2 3 45
667 8 9 10 1112
713 14 15 16 17 1819
82021 22 23 24 2526
927 28 29
Tänään Viikko eteenpäin
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Esirukouspyyntö

esirukous-hakunila