Olet täällä: Etusivu Kirkot ja seurakuntatilat Pyhän Annan lastenkirkko Peruskorjauksessa uusi ilme
Sivun toiminnot

Peruskorjauksessa uusi ilme

Muutostöiden yhteydessä kirkon sisätilat ja piha-alue ovat saaneet uuden ilmeen. Suorakaiteen muotoinen kirkkosali muistuttaa varhaiskristillistä yksilaivaista basilikaa. Salin seinät ovat vaaleaksi hiertopinnoitettua betonia ja kalkkihiekkatiiltä. Kirkkosalin katossa on sävytetty koivuviilupinta. Viistosti laskeva katto houkuttelee katseen ylöspäin kohti korkealle kohoavia lasimaalausten väriloistoa.

Lattioiden roomalaisladotut keraamiset laattapinnat kuviolaattoineen ja lasten suunnittelemine symbolilaattoineen johdattavat ajatukset luontevasti eri raamatunkertomuksiin.

Kohteen pääsuunnittelijana on toiminut rakennusarkkitehti Markku Toivakka. Lastenkirkon kirkkosalin ja seurakuntatilojen suunnittelu on ollut arkkitehti, sisustusarkkitehti Helena Ypyän (Studio Y) vastuulla. Häntä on avustanut sisustusarkkitehti Ulla Pohjola.
Kirkon suunnitteluun on osallistunut myös 9 - 12 -vuotiaita tyttöjä lapsityönohjaaja Liisa Pietilän ohjauksessa. Lastenkirkon Mariat -ryhmän ideat ja suunnitelmat ovat ammattitaiteilijoiden käsissä jalostuneet muun muassa lastenkirkon alakerran kirkkotekstiilien kirjontakuvioiksi ja kirkkosalin sinisten, hiekkapuhallettujen lattialaattojen kuva-aiheiksi.

Lastenkirkossa on 220 istumapaikkaa. Tilojen yhteenlaskettu kokonaisala on 825 neliömetriä. Kirkon siipirakennuksessa sijaitsee kaksi asuntoa.

Aikoinaan Vantaan seurakunnat ostivat tontin Itä-Hakkilan kirkkoa varten Pirkko ja Toivo Laennolta. Lastenkirkon tontin pinta-ala on 3820 neliömetriä.

Tapahtumakalenteri
« helmikuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
51 2 3 45
667 8 9 10 1112
713 14 15 16 17 1819
82021 22 23 24 2526
927 28 29
Tänään Viikko eteenpäin
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Esirukouspyyntö

esirukous-hakunila

Panoraamakartta

panoraamakartta.jpg

Lastenkirkon esite

Selaa esitettä...

P_Anna_esitekuva-netti.jpg