Päivämusiikki: Ciocarli-Leivo
Stefab Stanciu, panhuilu ja Ilpo Laspas, piano ja urut.
Stefan Stanciu aloitti musiikkiopintonsa 7-vuotiaana romanialaissyntyisen isänsä Constantin Stanciun johdolla soittimenaan Romanian kansallissoitin panhuilu. Hänet tunnettiin myös pienenä "Panhuilu-Stefanina" levytyksien ja tv-ohjelmien instrumentaalivierailujen myötä.
Stanciu on esiintynyt Suomessa ja ulkomailla useissa klassisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa ja sinfoniaorkestereiden solistina mm. HKO, Tapiolan Sinfonietta ja Tallinan RSO. Stefan valmistui vuonna 2007 erinomaisin arvosanoin oboen- ja panhuilunsoiton pedagogiksi, vuonna 2008 filosofian maisteriksi ja toimii tällä hetkellä Helsingin Poliisisoittokunnassa oboistina ja englannintorven soittajana ja opettaa Helsingin konservatoriossa.
Ilpo Laspas on opiskellut urkujen-, cembalon-, ja pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja useilla mestarikursseilla kotimaassa ja ulkomailla. Laspas esiintyy aktiivisesti sekä soolokonsertein että kamarimusiikki -ja orkesterikokoopanoissa kaikilla kolmella soittimellaan. Laspas on saanut myös useita palkintoja mm. Leevi Madetoja kilpailu vuonna 2003, yleisöpalkinto johann Sebastian Bach-cembalokilpailussa Leipzigissa ja vuonna 2008 2. palkinto saman kilpailun urkusarjassa. Hänet on valittu Vantaan Barokin vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2006, Pori Organ-festivaalin nuoreksi taiteilijaksi 2009, Turun tuomiokirkon vuoden nuoreksi urkutaitilijaksi 2009 ja Lahden kansainvälisen urkuviikon vuoden nuoreksi urkutaiteilijaksi vuonna 2010.
Konsertissa kuullaan mm. Caccinin, Nichiforin, Albinonin, Widorin, Teirilän, Katilan, S.Stanciun ja Dinicun musiikkia.
Vapaa pääsy, ohjelma 5 e.
Järj. Vantaan seurakuntien yhteinen musiikkityö.
Poikkea konsertin jälkeen kesäkahville.














