Päiväkerhot toimivat normaalisti.

2018-2020 syntyneiden lasten päiväkerhojen haku on päättynyt.

Seurakunnan kerhot tarjoavat lapsille mielekästä tekemistä. Samalla vanhemmat saavat hengähdystauon päiväänsä. Lastenohjaajat ovat kasvatuksen ammattilaisia. Kerhoihin ja toimipisteisiin voi myös pistäytyä katsomaan miltä meno näyttää. 

Seurakunnan päiväkerhoissa leikitään, liikutaan, askarrellaan ja hiljennytään yhdessä. Kerhoihin otetaan omat eväät mukaan. Päiväkerhot ovat maksutonta toimintaa 3-5 vuotiaille lapsille. 

 

 

Ota yhteyttä

varhaiskasvatuksenohjaaja
Tikkurilan seurakunta
PL 69
01301 Vantaa

Minulle tärkeintä työssäni on lasten ja perheiden kohtaaminen elämän erilaisissa tilanteissa. Parhaan palautteen saan lapsilta, jotka nään kerhotilanteessa innokkaana touhuamassa. Äidiltä joka huokaisee päivän tapahtumia kohdatessamme sekä nähdessäni perheiden touhuavan tapahtumissa tai hiljentyvän kirkossa. Nämä tilanteet innostavat minua työssäni. Tikkurilan seurakunnassa saan vastuuta ja erilaisia työtehtäviä, jotka innostavat ja antavat minulle uusia näkökulmia työhöni.

Olen lastenohjaajien lähiesimies ja tehtäväni on mahdollistaa lastenohjaajien työn onnistuminen mahdollisimman hyvin. Itse työskentelen hyvin paljon toimistolla. Onneksi tapaan perheitä ja lapsia tapahtumissa ja kirkkohetkissä sekä kerhovierailuillani. Parhaiten minut saa kiinni puhelimella ja sähköpostilla.

Vapaa-aikanani harrastan liikuntaa, kädentaitoja ja maalla puuhaamista. Elämäni helmiä ovat neljä lastenlastani.