Vantaan seurakuntayhtymälle Reilun kaupan -arvonimi
Kaikki Vantaan seurakunnat ovat nyt Reilun kaupan seurakuntia, viimeisimpänä joukkoon liittyi Hakunila. Sen myötä myös Vantaan seurakuntayhtymä sai Reilun kaupan seurakuntayhtymä -arvonimen. Ensimmäisenä tittelin Vantaalla sai Korson seurakunta vuonna 2007.
-Kaikissa seurakunnissa käytetään nyt reilua kahvia ja teetä, mahdollisuuksien mukaan myös muita tuotteita. Näin seurakunnat tekevät hyvää. Reilu kauppa on asia johon seurakunnissa halutaan panostaa, kertoo suunnittelija Elina Hienonen Vantaan seurakunnista.
Kaikkiaan Suomessa on yhteensä 94 Reilun kaupan seurakuntaa.
-Vuonna 2007 valittiin ensimmäinen ja luku kasvaa noin kymmenellä seurakunnalla joka vuosi. Vantaa on neljäs seurakuntayhtymä, joka saa nimen käyttöönsä, kertoo markkinointikoordinaattori Jatta Makkula Reilun kaupan edistämisyhdistyksestä.
Arvonimi edellyttää osallistumista Reilun kaupan viikolle ja Reilusta kaupasta kertomista seurakuntalaisille. Asia huomioidaan seurakuntien eri työmuodoissa. Myös toimintasuunnitelmaan kirjataan, miten Reilua kauppaa edistetään toiminnassa.
Hienosella on vinkki jokaiselle seurakuntalaiselle liittyen Reiluun kauppaan.
-Joskus kuulee sanottavan, että Reilun kaupan kahvi on pahaa. Kahvia on kuitenkin monenlaista eri paahtimoista, joten omansa löytää varmasti kokeilemalla muutamaa merkkiä. Ympäri Vantaata voi nyt kirkkokahveilla maistaa miltä Reilu kahvi maistuu.
Lisätietoja Reilusta kaupasta: www.reilukauppa.fi













