Hämeenkylän kirkon seinää korjataan
Hämeenkylän kirkon ulkoseinään asennetaan väliaikainen suojapelti. Kirkon länsipäädyn kaltevasta seinästä on pudonnut rappausta ja tiilenpaloja.
Seinän viereinen alue eristettiin jalankulkijoilta jo talvella.
- Koska seinä on kalteva, sade ja kosteus asettavat sille kovemmat vaatimukset, joita ei osattu etukäteen kirkkoa suunniteltaessa ennakoida, kertoo rakennuttajainsinööri Maija-Liisa Sahlbom.
- Suojapelti estää, ettei kirkon pihalla liikkuville tule vahinkoja. Mahdollisesti irtoavat julkisivun osat jäävät nyt pellin alle ja sadevesi puolestaan juoksee pellin päältä, jolloin vesi ei enää pahenna seinän tilaa. Jatkossa kalteva seinä tarvitsee ylimääräisen vesieristeen.
Hämeenkylän kirkon laajempi julkisivukorjaus on Vantaan seurakuntien investointisuunnitelmassa sijoitettu vuodelle 2015. Investointisuunnitelmasta päättää vuosittain yhteinen kirkkovaltuusto.
Väliaikaisen korjauksen pellit ja työ kustantavat noin 5 000 euroa.













